Noriaki Kasaista on tullut mäkihypyn legenda

Jo neljänkymmenen vuoden paremmalle puolelle ehtinyt Noriaki Kasai on japanilainen mäkihyppääjä, jonka nimi kuulostaa tutulta monelle vähemmänkin mäkihyppyä seuraavalle. Se johtuu siitä, että nimeä on toistettu mäkihyppylähetyksissä niin maailmancupeissa kuin olympialaisissakin jo 80-luvun lopulta lähtien. Vuonna 1989 kansainvälisissä kisoissa hyppäämisen aloittanut Kasai onkin luonut uraa mäkihypyn parissa pidempään kuin kukaan muu mäkihyppääjä mäkihypyn historiassa, eikä mies vieläkään malta lopettaa. Kasai on todennut rakastavansa mäkihyppäämistä enemmän kuin mitään muuta ja myöntänyt, ettei ole läheskään valmis lopettaman uraansa. Kasai osallistui muun muassa Sochin olympialaisiin Japanin mäkihyppyjoukkueen nokkamiehenä ja samalla myös yhtenä vanhimmista mäkihyppääjistä.

Satoja mäkihyppykisoja ja menestystä

Vuoden 2013 MM-hyppykisoissa Japanissa Kasai ihastutti kilpailuyleisöä yllättäen voittamalla koko kilpailun. Edellisestä kilpailuvoitosta oli ehtinyt vierähtää jo pari vuotta, joten voitollaan Kasai luultavasti yllätti itsensäkin. Neljänkymmenen vuoden ikäisenä kansainvälisen tason mäkihyppykilpailun voittaminen ei ole mikään läpihuutojuttu ja se jos mikä kertoo kovasta fyysisestä kunnosta ja raudanlujasta itseluottamuksesta. Itseluottamusta on kertynyt luonnollisesti reilusti yli 400 maailmancup-kisasta, seitsemistä olympialaisista, 15 yksilökilpailun voitosta sekä 44 palkintopallisijoituksesta. Vain harva mäkihyppääjä voi luetella yhtä uskomattomat lukemat!

Mäkihyppyuran kirkkaimmat hetket

Lahti on ollut Kasaille mieluinen kisapaikka, joka herättää lämpimiä muistoja uran varrelta. Tietenkin mieleenpainuvimpia niistä on ehdottomasti vuoden 1989 ensiesiintyminen kansainvälisen yleisön edessä Lahden MM-kisoissa, mutta muutenkin Kasaille on kertynyt lukuisia onnistumisia juuri Lahden kisoissa. Kenties mäkihyppyuransa kirkkaimmat tähtihetket tämä mäkihyppääjälegenda on kuitenkin kerännyt Harrachovissa järjestetyistä vuoden 1992 lentomäen MM-kisoista, jolloin hän voitti henkilökohtaisen kullan. Hopeasijoille olympialaisissa Kasai on yltänyt joukkuemäessä kolme kertaa: Lillehammerissa vuonna 1994, Ramsaussa vuonna 1999 sekä Val di Fiemmessä vuonna 2003.

Kasai ei sinänsä edes ole ikänsä puolesta mikään vanhus, sillä hän on syntynyt vuonna 1972. Uraa mäkihypyn parissa hän on kuitenkin ehtinyt luomaan jo vuosikymmeniä, sillä mäkihyppy vei Kasain jo nuorena kansainvälisiin huippukisoihin. Pitkä ura on tuonut mukanaan jo monia hauskoja epävirallisia ennätyksiä. Mies on vanhin olympiamitalin voittanut mäkihyppääjä, pisimmän hypyn venyttänyt yli neljäkymmentävuotias mäkihyppääjä ja kaikkien aikojen vanhin maailmancup-osakilpailun voittanut mäkihyppääjä.