Suosittuja suomalaisia mäkihyppääjiä

Suomen suosituimman ja menestyneimmän mäkihyppääjän tittelistä kisaa ainakin muutama mäkihyppääjä. Kun suomalaiselta kysyy, kuka heidän mielestään on maamme menestynein ja suosituin mäkihyppääjä, nousee monen huulille Matti Nykäsen nimi. Toisaalta myös Janne Ahonen sekä Toni Nieminen saavat kannatusta. Kerromme tällä sivulla lyhyesti näistä kolmesta suositusta suomalaisesta mäkihyppääjästä.

Matti Nykänen oli aikansa kansallissankari

Matti Nykästä voidaan ansaitusti kutsua oman aikansa suomalaiseksi kansallissankariksi. Jos myös joukkuemitalit lasketaan mukaan, Matti Nykänen voitti yhteensä 22 SM-mitalia, mikä on huikea saavutus. Kuitenkin Ari-Pekka Nikkola ja Janne Ahonen pystyivät tätäkin parempaan, sillä molemmat hankkivat SM-mitaleita 31 kappaletta. Olympiamäen henkilökohtaisia mitaleja Matti Nykänen sen sijaan hankki kaikkiaan neljä kappaletta vuosina 1984-88. Toiseksi paras suomalainen tässä mittelössä on ollut Veikko Kankkonen ja kolmanneksi paras Jani Soininen. Toni Nieminen on tässä mittelössä neljänneksi paras kahdella olympiamäestä ansaitulla henkilökohtaisella mitalillaan.

Matti pitää kärkisijaa myös tarkasteltaessa maamme olympia- ja MM-kilpailujen henkilökohtaisia mäkihyppymitaleja. Hän on nimittäin voittanut näitä mitaleja huimat 13 kappaletta vuosina 1982-1990- Tässä kisassa Janne Ahonen löytyy toiselta sijalta, mutta reippaasti Matin perästä, kahdeksalla mitalillaan. Jari Puikkojen yltää kolmannelle sijalle kuudella mitalillaan. Toni Niemisellä Olympia- ja MM-mittelöistä hankittuja henkilökohtaisia mitaleja on vain kaksi, jotka ovat vuodelta 1992. Jos mukaan lasketaan myös joukkuemitalit, on Matti Nykänen edelleen mestari 19 mitalilla. Myös Janne Ahonen on ansainnut yhteensä 19 olympia- ja MM-mitalia, mutta Matin mitalit ovat Jannen mitaleita arvokkaampia, siksi Matti vie tässäkin voiton. Toni Niemisellä on yhteensä kolme olympia- ja MM-kisoista nakattua mitalia, jotka ovat vuodelta 1992.

Janne Ahonen vie Matista voiton, jos tarkastellaan Keski-Euroopan mäkiviikkojen kärkikolmikkosijoituksia

Vaikka Matti Nykänen onkin monen mielestä ansainnut viittansa maamme parhaana mäkihyppääjänä, niin jos asiaa tarkastellaan tutkimalla Keski—Euroopan mäkiviikkojen kärkikolmikkoon sijoittumista, vie Janne Ahonen tällä kertaa voiton Matista yhdeksällä pisteellään Matin viittä pistettä vastaan. Vertailun vuoksi Eino Kirjonen on kerännyt yhteensä 4 pistettä ja Toni Nieminen vain yhden. Myös osakilpailujen osalta Janne Ahonen peittoaa Matin 26 pisteellään Matin 12 pistettä vastaan.