Ovatko Lahden MM-kisat menneen talven juttu?

Mäkihyppyyn sekä hiihtoon keskittyvät MM-kisat ovat ennen olleet Lahdessa suuri tapahtuma, mutta tänä vuonna niistä tuli melkoiset tappiot. Voidaankin kysyä, ovatko nämä kisat jo menneen talven lumia – kiinnostavatko kisat enää yleisöä siinä määrin, että niitä kannattaa tulevaisuudessa enää järjestää? Suomalaisten mäkihyppymenestyksen romahtaminen on varmastikin vaikuttanut myös Lahden MM-kisojen suosion romahtamiseen. Kerromme tällä sivulla hieman lisää Lahden MM-kisojen suosiosta menneinä vuosina.

Lahden MM-kisat vuonna 1989 ja vuonna 2001

Kun MM-kisat järjestettiin Lahdessa 1989, seurasi niitä noin 460 000 katselijaa, mikä oli hyvä tulos. Kisat kestivät tuolloin 10 päivää ja ne selvästi kiinnostivat suurta yleisöä. Vuonna 2001 järjestetyt kisat ovat surullisen kuuluisat dopingskandaalin vuoksi, mutta skandaalista huolimatta kisoissa oli runsaasti yleisöä. Moni oli valmis matkustamaan pitkänkin matkan päästäkseen seuraamaan kisoja paikan päälle.

1992 elettiin Toni Niemisen aiheuttamassa huumassa

1992 Toni Nieminen oli suosionsa huipulla ja osaltaan hänen vanavedessään kisat keräsivätkin huimat 120 000 katselijaa. Miksi sitten nykyisin mäkihyppy ei enää vedä katsojia magneetin lailla? Syitä tähän on useita. Ensinnäkin meillä ei ole enää Toni Niemisen tai Matti Nykäsen kaltaisia nuoria ja kunnianhimoisia hyppääjiä, joilla olisi realistisia mahdollisuuksia menestyä lajin huippujen keskuudessa. Jalkapallo ja jääkiekko ovat ajaneet nuorten keskuudessa tylysti mäkihypyn ohi. Lisäksi voidaan sanoa, että vuonna 2001 esiin tullut doping-skandaali aiheutti maamme hiihtourheilulle huonoa mainetta ja myös mäkihyppy kärsi osansa tästä huonosta maineesta. Koska suomalaishyppääjillä ei tällä hetkellä ole juurikaan menestysmahdollisuuksia, ei yleisökään oikein jaksa lajista kiinnostua.

Vuonna 1978 Pentti Kokkonen ja Tapio Räisänen vetivät Lahden mäkimonttuun yleisöä. 1989 oli Matti Nykäsen vuoro, vuonna 1992 Toni Nieminen hurmasi suomalaisyleisön ja vuonna 2001 oli Janne Ahosen sekä Jari Puikkosen vuoro. Tällä hetkellä suomalaishyppääjät eivät juurikaan kisaa kolmen parhaan, tai edes kymmenen parhaan, joukkoon sijoittumisesta, eikä olekaan ihme, että yleisö on äänestänyt jaloillaan. Lajin kannalta voidaankin puhua negatiivisesta noidankehästä, koska yleisökato vaikuttaa tietysti siihen, että lajin resurssit niukkenevat entisestään, mikä tekee menestymisestä entistä haastavampaa.