Mäkihypyn suosio on romahtanut Suomessa

Valitettavasti mäkihypyn suosio on romahtanut Suomessa eikä Matti Nykäsen tai Janne Ahosen veroista manttelinperijää ole tahtonut löytyä nuorten lajin harrastajiemme joukosta. Karu fakta onkin, että maassamme arvioidaan olevan aikuisia mäkihyppääjiä vain alle 50. Mitkä syyt ovat vaikuttaneet tähän suosion ja menestyksen romahdukseen? Kerromme tällä sivulla ilmiön taustoista.

Taloudellisten resurssien notkahdus on näkynyt menestyksen notkahduksena

Vuotta 2008 voidaan pitää suomalaisen mäkihypyn kannalta vaikeana vuotena, koska tuolloin lajin talouden voidaan sanoa romahtaneen ja myös lajijohtaja sai potkut. Uutta lajijohtajaa ei palkattu tilalle, vaan hänen toimensa lakkautettiin kokonaan. Mäkihypyn syöksykierteeseen vaikutti myös se, että yhdistetty organisoitui mäkihypyn kanssa yhdeksi yhdistykseksi. Näin lajiryhmä ei saanut enää kaipaamaansa tukea. Johto on erittäin tärkeää myös urheilutoiminnassa ja jos lajijohtajan pesti lakkautetaan kokonaan, voidaan vain kuvitella, mitä lajille tapahtuu tämän jälkeen. Myös yhdistyksen strategiaa voitiin pitää epäselvänä ja ilman selkeää strategiaa toimiva yhdistys on kuin ilman kurssia avomerellä seilaava laiva.

Järjestötyönä tehty yhdistystoiminta ei riittänyt luotsaamaan maamme mäkihyppyä kärkikastin joukkoon

Koska mäkihyppyä alettiin tästä eteenpäin luotsata eteenpäin järjestötyömäisesti, eivät maamme mäkihyppääjät enää yltäneet huipulle samaan tapaan kuin aikaisempina vuosina. Moni johtokunnassa teki työtä yhdistyksessä oman työnsä ohessa, joten tulokset eivät tietysti olleet samanlaisia kuin ammattimaisesti johdetuissa urheiluseuroissa. Varainkeruu ulkoistettiin ja kun mäkihyppääjiemme tulokset alkoivat heiketä, myös yhteistyösopimusten arvo alkoi heiketä, mikä ajoi lajia suoranaiseen syöksykierteeseen vapaapudotuksella.

Jos urheilussa tähdätään huipulle, tulisi tämän tavoitteen eteen tehdä runsaasti työtä tavoitteellisesti. Toisaalta myös mukavia menestystarinoita on nähty 2000-luvunkin hyppykulttuurissamme, kunhan vain asioihin on osattu reagoida oikein ja oikeaan aikaan. Esimerkiksi 2002-2003-kaudella hyppypuvut muuttuivat oleellisella tavalla. Suomen valmennusjohto hoksasi, että hyppypukujen kehittelyssä on potentiaalia hyppääjiemme auttamisessa takaisin maailman huipulle. Tästä syystä Suomessa käytettiinkin runsaasti aikaa ja vaivaa uudenlaisten pukujen suunnitteluun ja toteutukseen. Osittain tämän ansiosta Janne Ahosen katsotaan voittaneen mäkiviikon. Tämä antoi Suomelle myöskin etulyöntiaseman kauden MM-kisoihin. Juuri tällaisia pieniä oivalluksia Suomen mäkihyppyjoukkue ja koko laji tarvitsee jatkossakin, jos mielimme nousta jälleen yhdeksi mäkihyppymaailman kirkkaimmista tähdistä.